Korumyytit murtuvat

Korujen käyttämisestä ja yhdistelemisestä on olemassa monenlaisia ohjeita, joita varsinkin mummut ja mammat tykkäävät toistella. Myös tyyli-ikoni Coco Chanel on kantanut oman kortensa kekoon kuolemattomalla niksillään: jotta asusteita ei olisi koskaan liikaa, katso aina kotoa lähtiessäsi peiliin ja riisu yksi pois. Vaikka arvostammekin ihanan Cocon tyyliä ja näitä klassisia koruohjeita, Korulinnanneito haluaa muistuttaa, että enemmän tosiaan on enemmän ja vielä enemmän on vielä enemmän. Korujen käyttämisessä, kuten monessa muussakin asiassa on säännöt hyvä tuntea, jotta niitä voi halutessaan rikkoa. Riehakkaat uudenvuoden juhlat ovat oivallinen paikka tällaiseen kansalaistottelemattomuuteen!

 

Wanha ohje: Roikkuvat korvakorut sopivat vain avoinaisten hiusten pariksi. Jos hiuksesi ovat kiinni, valitse pienet ja sirot korvakorut.

Korulinnan ohje: Höpö höpö! Isot korvakorut ovat tällä hetkellä muotia ja vuonna 2015 tulemme näkemään ihan megaisoja korvakoruja. Valitse korvikset oman tyylisi ja asusi mukaan.

Olivia Palermo

 

Wanha ohje: Oikeakätisten tulee käyttää kelloa vasemmassa ranteessa ja vasenkätisten oikeassa ranteessa. Kellon kanssa samaan ranteeseen ei pueta rannekorua.

Korulinnan ohje: Käytä kelloa siinä ranteessa, joka tuntuu itsellesi parhaalta! Pue samaan ranteeseen rohkeasti muitakin koruja, kerrostetut käsikorut ovat todella upean näköisiä. Jos koruja riittää, niin pue niitä vaikka molempiin ranteisiin.

859ce80b63e3b952d6d0f154d46fd052

 

Wanha ohje: Älä käytä samaan aikaan isoja korvakoruja ja isoa kaulakorua.

Korulinnan ohje: Korujen tarkoitus on viimeistellä asukokonaisuus ja tuoda esiin kantajansa persoonallisuus. Jos asusi on todella pelkistetty, tai haluat muuten säväyttää, niin anna palaa vaan!

90406f4ea5c8f17b96a055e2ba7e19df

 

Wanha ohje: Tyylikkäissä juhlissa tulee käyttää vain aitoja koruja.

Korulinnan ohje: Korujen ei tarvitse olla aitoa kultaa tai hopeaa ollakseen tyylikkäitä. Olemme nähneet jopa Linnan juhlissa kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja! Valitse korusi asusi ja tyylisi mukaan, äläkä materiaalien perusteella.

9bbffe44432a6b430683abc4081faebb

 

Wanha ohje: Kulta- ja hopeakoruja ei tulisi yhdistellä.

Korulinnan ohje: Tätä sääntöä on alettu murtaa 2000-luvulla jopa niin, että kaupoista löytyy vihkisormuksia, joissa yhdestellään kultaa ja hopeaa. Jos korulippaastasi löytyy samaa tyyliä olevia kulta- ja hopeakoruja, yhdistele niitä rohkeasti.

x1102

 

Wanha ohje: On aina parempi olla kokonaan ilman korua kuin kantaa niitä liikaa.

Korulinnan ohje: Korujen käyttämisen tulisi olla hauskaa, eikä totista sääntöjen noudattamista! Tätä meille todistelee muun muassa Iris Apfel, Yhdysvaltalainen suunnittelija ja muoti-ikoni, joka rikkoo tyylillään varmasti kaikkia korusääntöjä.

Iris Apfel

 

** Artikkelin kuvat on haettu Pinterestistä. Valitettavasti kaikille kuville ei löytynyt lähdettä.